perjantai 27. tammikuuta 2017

Hyviä uutisia #2







Terveisiä ulkoa!






Tänään on henkilökohtainen ilon ja riemun päivä. Tavoite ja unelma on saavutettu pitkäjänteisellä työllä ja lujalla uskolla omaan tekemiseen





Olemme olleet Dankon kanssa 1,5 tuntia ulkona kävelemässä. Siis tarkoitan, että olemme kulkeneet usean kilometrin tuona aikana.





Tämä on hyvin merkittävää sen takia, että viimeksi olen päässyt korttelia kauemmaksi, ja oikeasti ulos kävelemään vuonna 2012, eli 5 vuotta sitten.






Olen mahdollistanut tämän ulkoilemisen hankkimalla Dankolle (ja yhtälailla minua varten) rattaat.






Kävelemisellä tarkoitan ihan normaalia kävelyä. Ei jalan vetoa perässä eikä mitään toispuoleista laukkaa. Vaan vuorotellen tossua toisen eteen. Paino jakautuneena molemmille jaloille tasaisesti.






Olen valmentautunut tähän hetkeen jo jonkin aikaa, mutta silti tunteet puskevat pintaan.
Herkistää hiukan, jopa minuakin.





Toisaalta taas onnistumisenergia on valtaisa















Viimeksi kirjoitin omasta voinnistani täällä.





3 kommenttia:

  1. Oi, mä niin olen onnellinen puolestasi. Joillekin ulos pääsy on jokapäiväistä herkkua. Mutta se, että sen kykenee tekemään noinkin pitkän ajan jälkeen, oikeasti kävellen ( ei vetämällä jalkaa perässä taikoikkelehtien kuin ankka) on hieno ellei jopa upea saavutus.
    Onnea��

    VastaaPoista
  2. Hei Anonyymi! Kiitos kauniista sanoistasi.

    ღ Odessa H

    VastaaPoista
  3. Ole hyvä vain. Täydestä sydämestä sanottu����. Toivottavasti ulkoilut jatkuvat yhtä hyvinä kokemuksina.

    ~Liinukka13~

    VastaaPoista