Tai oikeastaan, mistä tunnistaa kipua kokevan yksilön?
Kertauksena vielä, eli kipu on subjektiivinen tunne. Meistä jokainen kokee sen eri tavalla ja eri tasoisena. Asia riippuu hyvin monesta eri tekijästä.
On olemassa kuitenkin erilaisia asioita, jotka ovat yhteneviä kipua kokevilla yksilöillä.
Pohdin pitkään, kirjoitanko ollenkaan tästä aiheesta, sillä väärinkäytöksen riski on olemassa, mutta ajattelin nyt kirjoitella vähän ympäripyöreästi, koska aihe on hyvin tärkeä.
Olen saanut itse kuulla pitkin kiputaivaltani siitä, että olet liian laitettu, et voi olla kipeä. Olet liian positiivinen, et voi olla kipeä. JNE.
Nämä tulevat minulta jo korvista ulos. Jos minulle lausuu ulkonäkökommenteja ja vetää siitä johtopäätöksiä kivusta tai sairaudesta, voi joutua kanssani periaatteelliseen keskusteluun.
En voi kehuskella saadulla kasvatuksellani, mutta yksi asia on sellainen, joka on juurtunut selkärankaan ja opittu jo aikaisessa vaiheessa lapsena.
Kylille kun lähdetään, silloin laitetaan tukka ojennukseen ja pyhäpaita päälle. Tiedän, että tätä old school- ajattelutavan omaavaa kansaa löytyy ihan joka ikäluokasta.
Toinen asia, joka tähän kategoriaan kuuluu, on se, ettei naapureille tai kylillä huudella omista ongelmista. Tai ei ainakaan niitä näytetä, jos ne voidaan piilottaa.
Paljon on tullut vuosien varrella lääkäreissä ravattua ja välillä laukattua. Melkein poikkeuksetta joka kerran siellä on joutunut riisuumaan vaatteet. Olet siis arvioitavana pelkissä alusvaatteissa.
Moni ei ehkä tule ajtelleeksi sitä, että se on aika noloa. Jo se itsessään, että on kipeä ja jokin vaivaa riittävät pelkästään siihen, että yksilö tuntee olevansa heikoilla ja erilainen kuin muut. Huonommassa osassa kuin muut.
Luusisin, että se olisi ihan ymmärrettävää, että yksilö ei halua keikistellä enää rikkinäisissä tai huonokuntoisissa vaatteissa auktoriteetin nähden. Meikki, hiusten laitto, parempikuntoiset vaatteet ja puhtaat vaatteet tuovat oman suojan ja ne luovat itsevarmuutta ja suojaa sekä turvaa. Ne myös poistavat erilaisuuden leimaa.
Kotona voi viihtyä vaikka rikkinäisissä verkkareissa ja tukka sekaisin, mutta ihmisten ilmoilla se on eri juttu, ainakin niillä, joilla on samanlainen kasvatuksen myötä opittu ajatusmalli kuin minulla.
Sitten tullaan tähän kohtaan: jos jaksat laittaa itseäsi, jaksat tehdä sitä-tätä-tuota.
Joo-o. Periaatteessa varmaankin näin, tai se on terveelle itsestäänselvä looginen ajatusmalli. Sairas tai kipua kokeva kuitenkin näkee sen eteen paljon vaivaa. Sitä ei tapahdu välttämättä joka päivä ja se vaatii järjestelyjä ja kivunhoitoa, jotta näin voidaan tehdä.
Tästä ei kuitenkaan pidä vetää sitä johtopäätöstä, etteikö ulkonäöstä ja ulkoisesta olemuksesta pystyisi näkemään kivun merkkejä.
Päinvastoin. Kehonkieli on hyvin paljastava, jos sitä osaa lukea.
Väärinkäytöksellä tarkoitin sitä, että jotkut terveet yksilöt käyttävät kipua syynä hakea sairauslomaa ja lomailla sitten sen ajan ihan muuten vain. Minultakin on kysytty, mitä valittaa lääkärille, jotta viikon loma irtoaa. Hermothan siinä menivät ja pinna paloi ihan suurella liekillä. En saata ymmärtää vastuuttomutta, tässäkään asiassa.
Joten en tarkemmin voi erotella tässä mitä kaikkea kipuihmisessä pitää ja kannattaa katsoa, jotta kiputilanteen oikea laita selviää.
Yleisellä tasolla kannattaa kiinnittää huomiota yksilön ryhtiin, hengitykseen, jalkojen asentoon, istumis / seisomis -halukkuuteen, käsien asentoon, kasvojen mikroilmeisiin, silmiin, pään asentoon, suun liikkeisiin, katsekontaktiin. Tunnepitoiseen puheeseen tai äänenpainoon. Tai vastaavasti hyvin neutraaliin äänenpainoon ja puheeseen. Valittavaan tai välttelevään puhetapaan.
Tarkemmin en tässä näitä erittele, mutta tuosta listasta saa irti monenlaista asiaa.
Tapasin Dankon kanssa muutamia henkilöitä tuolla turuilla taapertaessa ja siinä ryhmässä jutellessa kiinnitin huomiota erään yksilön tilanteeseen. Näennäisesti näytti kaikki olevan hyvin, kukaan ei tajunnut mitään. Mutta minä huomasin. En voi eritellä, mihin kiinnitin huomiota, mutta kysyin häneltä, voisinko jotenkin häntä kiputilanteessaan auttaa.
Hän katsoi minua hyvin yllättyneenä. Mistä tiesit, että minua koskee?
En voinut olla hymyilemättä, kun kerroin hänelle, että hän itse kehonkielellään sen minulle kertoi.
Juttu päättyi sikäli hyvin, että osasin antaa hänelle ohjeita kivun helpottamiseksi.
On siis aivan eri asia kuunnella kuin kuulla. Myös aivan eri asia nähdä ja katsoa. Ja jotta asia ei olisi yhtään yksinkertainen, täytyy näkemänsä ja kuulemansa vielä osata ymmärtää ja tulkita oikein.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti